
Hannan matkassa

Moikka, olen Hanna Mässeli, yhteisöpedagogi ja arvostavan kohtaamisen ammattilainen.
Minä haluan olla mukana rakentamassa maailmaa, jossa jokainen tulee nähdyksi ja kuulluksi omana arvokkaana, erityisenä itsenään. Haluan auttaa niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin löytämään omat vahvuutensa ja niistä käsin luomaan hyvää ja merkityksellistä, omannäköistä elämää.
Jokunen vuosi sitten, äitiyslomalta töihin palattuani, huomasin, ettei aiemmin tekemäni myyntityö ollut enää minua varten. Viihdyin kyllä edelleen ihmisten parissa, mutta koin, että minun kuuluu tukea ja ohjata syvemmällä tasolla kuin mitä olin siihen mennessä tehnyt.
Jo myyntivalmentajana minulle oli ollut tärkeintä tutustua valmennettaviin yksilöinä ja yhdessä pohtia sitä, mistä kukin sai kipinää työhönsä. Hyvä motivaatio auttoi innostumaan ja onnistumaan työssä ja se, jos mikä, lisäsi työssä viihtymistä ja hyvinvointia.
Ensin ajattelinkin, että haluan yhteisöpedagogina nimenomaan sekä valmentaa että kehittää työyhteisöjä ja auttaa esimerkiksi ratkomaan ristiriitatilanteita, koska koin, että siltojen rakentamisessa minä olen vahvoilla. Yhteisöpedagogiopintojen myötä kuitenkin kiinnostuin myös esimerkiksi ehkäisevästä perhetyöstä sekä lasten ja nuorten kanssa tehtävästä työstä. Perheiden tukeminen ja ohjaaminen on tärkeää, koska hyvinvoivassa perheessä on lapsen mahdollista kasvaa turvassa, omaksi, upeaksi itsekseen. Kouluissa ja päiväkodeissa voi vastaavasti yhdessä lasten ja nuorten kanssa harjoitella vuorovaikutus-, kaveri- ja turvataitoja erilaisia toiminnallisia menetelmiä hyödyntäen sekä olla se turvallinen aikuinen, jolla on aikaa kuunnella.
Oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus sekä luonnon ja eläinten kunnioittaminen ovat arvoja, joista minä niin työhöni kuin elämään ylipäänsä ponnistan. Rakastan hyviä keskusteluja ja innostun ihmisten elämäntarinoista. On ihanaa oppia ja oivaltaa yhdessä. Ohjaajana olen lämmin ja lempeä, mutta myös jämpti - yhdessä sovituista asioista pidetään kiinni. En pelkää ristiriitatilanteita vaan näen ne pikemminkin mahdollisuutena oppia itsestä ja toisista. Minä haluan niin työssä kuin vapaallakin luoda ympärilleni ilmapiirin, jossa on hyvä ja turvallista olla omana itsenään. Se on minusta kaiken yhdessä tekemisen ja olemisen perusta.